Siirry pääsisältöön
Hankelogot
Avaa päävalikko -ikoni

Pyöräilyreitit

Saimaan saaristoreitti

Saimaan saaristoreitti

Noin 156 kilometrin pituinen Saimaan saaristoreitti kulkee mannerjään muotoilemia suuria reunamuodostumia, Salpausselkiä, pitkin tarjoten matkan varrella Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien nähtävyyksien lisäksi kolme viehättävää kirkonkylää Taipalsaarella, Ruokolahdella ja Joutsenossa.

Tutustu reittiin

Alueelta löytyvät muut reitit

Katso video!

Tutustu reittitietoon

Matkan suunnittelu

Saimaan pyöräilyreitit kulkevat pääsääntöisesti päällystettyjä teitä pitkin, loivasti kumpuilevassa maastossa. Matkan varrella on myös sorateitä, joilla pärjää tavallisella pyörällä. Pidempiin reitteihin on hyvä varata useampi päivä aikaa, jotta voit nauttia eteläisen Saimaan upeista maisemista sekä paikallisista palveluista. Tutustu ennakkoon reittien varrella oleviin majoitus- ja ravintolapalveluihin sekä vesiyhteyksiin, jotta voit suunnitella ja aikatauluttaa reittisi. Voit tutustua alueen palvelutarjontaan ennen lähtöä osoitteessa gosaimaa.com.

Muista aloittaa reittisi ja matkasi suunnittelu aina tarkistamalla M/s Rastin liikennöintipäivät ja kellonajat osoitteesta ekvas.fi sekä pyörälautan aikataulu välillä Utula-Äitsaari osoitteesta utulanlautturi.fi.

Varusteet ja turvallisuus

Saimaan pyöräilyreitit kulkevat osin vilkasliikenteisillä teillä. Muistathan turvallisuutesi vuoksi oikeat pyöräilyvarusteet, kuten pyöräilykypärän ja liikenteessä selkeästi erottuvat asusteet. Myös ensiapulaukku on hyvä pitää aina matkassa mukana. Juomista tulee ehdottomasti varata ajotaipaleelle sekä energiaa antavaa evästä. Huomioithan, että Taipalsaaren kirkonkylän ja Utulan välillä ei ole ruokakauppoja. Pyörälautta Rastilta on mahdollista ostaa juotavaa.

Polkupyörien vuokraus ja huolto

Drakkarsport: drakkarsport.com
Pyörävarikko Imatra: pyoravarikko.fi
Saimaan Palju Events: saimaanpalju.fi
Taiga Activities: taigaactivities.fi
Tuplakasi-Action: tuplakasi-action.fi
Vuoksen Kalastuspuisto: vuoksenkalastuspuisto.fi

Nämä mukaan pyöräretkelle

Teltta ja 2 makuualustaa. Kun nukut teltassa, ei tarvitse säätää aikataulujen kanssa.

Työkalusetti ja paikkausvälineet

Ensiapuvälineet, särkylääke ja hiertymiin sopivaa voidetta, esimerkiksi Bepanthen on hyvä.

Sadevarusteet. Sadeviitta ja Rainlegs-sadesuojat suojaavat reisiä, ja ne on helppo kääriä sateen jälkeen vyötäisille.

Hanskat. Neopreenihanskat pitävät kädet lämpiminä sateellakin. Voimailuhanskat ovat myös hyvä vaihtoehto, sillä ne tukevat rannetta.

Vesipulloja. Nesteytyksessä ei kannata pihtailla. Varaa mukaan myös magnesiumia ja kaliumia sisältäviä urheilujuomaporetabletteja. Jos uupumus iskee, ne palauttavat hyvin. Kovalla helteellä voi lisätä juomaan myös suolaa.

Paperikartta reitistä. Joskus voi sattua niin, ettei puhelin löydä kenttää. Jos sinulla on paperikartta, et joudu pulaan. Lataa kartta

Aurinkovoiteet. Kunnon suojakertoimet estävät ihoa palamiselta. Aurinkolasit lisäävät ajoturvallisuutta.

Kuivamuonaa. Siltä varalta, ettet pääse kauppaan tai ravintolaan, kannattaa varata syötävää niin, että pärjää vuorokauden. Mantelit ja rusinat ovat hyviä energian lähteitä.

Kännykkä ja varavirtalähde. Voit soittaa apua, mutta myös dokumentoida reitin varrelta upeita kohteita itsellesi muistoksi ja muillekin vinkiksi jaettavaksi. Muista #saimaansaaristoreitti #saimaacycling tägäykset.